keskiviikko 24. helmikuuta 2016

ALUMIINIA KAINALOON, KANNATTAAKO?

Olen seurannut alumiinikeskustelua muutaman vuoden ajan ajoittain hyvinkin omistautuneesti tai sitten puolestaan peiton alle piiloutuen. 

Kainaloissa on 25000-50000 hikirauhasta, mutta koska kainaloista hiki ei pääse haihtumaan, kuten muualta kehosta, se huomataan sieltä helpoiten. Vastoin yleistä uskoa, hiki itsessään ei kuitenkaan haise, vaan haju muodostuu sen päästessä tekemisiin ihon bakteereiden kanssa.


Antiperspirantti estää hikoilua alumiinin avulla.  (Synteettisissä tuotteissa useimmiten aluminium chlorohydrate.) Alumiini muodostaa ohuen kalvon hikirauhasten päälle estääkseen hien pääsyn iholle. Tutkimukset eivät ole pystyneet todistamaan alumiinin yhteyttä rintasyöpään, mutta kasvaimista on löydetty alumiinia. Tutkimuksia on edelleen kesken.

Hikeä erittämällä keho säätelee lämmöneritystä. Kainaloiden alue on pieni ja niiden ollessa pois käytöstä, keho käyttää muita osia. Mutta jos koko keho olisi antiperspirantin peitossa se ylikuumenisi.

Deodorantit eivät estä hikoilua. Ne tappavat bakteereja sekä peittävät hien hajua. Deodorantit eivät sisällä alumiinia. 

Allergiat ja herkkyydet johtuvat useimmiten hajusteista sekä säilöntäaineista. Myös luonnonkosmetiikka voi allergisoida. Allergia ja herkkyysoireasioissa on suositeltavaa kääntyä lääkärin puoleen. 

Itselleni asia on hyvinkin henkilökohtainen, sillä olen paininut jo lukioikäisestä saakka kainaloiden herkkyysoireiden kanssa. Aluksi sain niitä vain tietyiltä merkeiltä, nyt kaikista synteettisistä tuotteista. Olen kääntynyt julkisenlääkärin ja kerran jopa kalliin yksityisen ihotautilääkärin puoleen muutamia kertoja. Parilta sain olankohotuksia, yhdeltä toimimatonta lääkevoidetta. 

Vuosien aikana olen kokeillut ratkaista asiaa jättämällä ensiksi pois hajusteet sitten säilöntäaineet ja alumiinin. Alla joitakin kokeiluja:

Erisan alumiiniton deodorantti // Toimimaton minulla.

Born to bio // Vielä toimimattomampi minulla.

kookosöljy // Ei minkäänlaista tehoa.

Vuosien noidankehä väliin ja yksi luonnonkosmetiikka-keskustelu aiheena alumiinittomat deodorantit ja eräs prisma visiitti myöhemmin.


Urtekramin deo crystal aloevera // Toimii!!!  (ja maksoi vain alle 4 euroa!)

... Tosin  luottaessani sokeasti tuntemattoman sanaan, ei tullut tarkastettua inci:ä. Tuote nimittäin sisältää alumiinia. Nopealla googlaamisella selvisi kuitenkin tuotteen sisältämän potassium alumiinin olevan antibakteerinen luontainen mineraalikristalli. Sen molekyyli on niin suuri ettei se pysty imeytymään  haitallisesti ihon läpi eikä se estä luonnollista hieneritystä.



8 kommenttia:

  1. Mua myös itse kiinnostaa tää alumiinittomuus, kärsin mastopatiasta ja luin joskus jostain, että myös dödön vaihtaminen alumiinittomaan, voisi auttaa kipuihin! Oon tuota urtekramin pulloa joskus käsissä pyöritellyt, mutta jätin sen hyllyyn tuon alumiinisanan takia. Joten kiitos inffosta, nyt ehkä uskallan kotiuttaa sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että oli apua.:) Tovottavasti toimii sinullakin!

      Poista
  2. Mulla myös juuri testissä tämä! On toiminut hyvin ainakin nämä ekat päivän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihan yllätyin kuinka hyvin toimii! En ostaessani suoraan sanottuna luottanut tehoon lainkaan:D Mutta hyvä näin!:) Toivonmukaan toimii jatkossakin.

      Poista
  3. Onko kukaan kokeillut Lushin dödöpulvereita tai kiviä? Ei alumiinia mutta koostumus epäilyttää hieman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ainakaan ole. Lushin tuotteet kyllä kovasti kiinnostaisi... mutteivät tietääkseni ainakaan luonnonkosmetiikkaa ole..:) Lushin shamppoista olen kyllä kuullut paljon hyvää:)

      Poista
  4. Paljon vegaanista kosmetiikkaa. Lushin sivuilta: "Lush on täysin vegetaarinen (suomennos: kasviperäinen) firma, koska ne luonnolliset ainesosat, joita käytämme, eivät ole peräisin eläimen ruumiista. Suomeksi kenties paras termi tälle olisi lakto-ovo-vegetarismi, sillä joistain tuotteistamme löydät juuri esimerkiksi munia, hunajaa, lanoliinia (peräisin lampaan villasta) tai jogurttia. Emme kuitenkaan käytä, emmekä ole koskaan käyttäneet, esimerkiksi eläinten luista ja aivoista peräisin olevaa liivatetta saippuoiden valmistuksessa tai aitoa myskiä johtuen niiden eläinperäisestä taustasta. Tuotteistamme noin 82% on vegaanisia ja nämä tuotteet ovat vegaaniliiton hyväksymiä, eli ne eivät sisällä mitään eläinkunnasta peräisin olevia raaka-aineita. Näissä tuotteissa on “vegaanikukka” symboli. Kaikki INCI- listamme ovat selkeästi nähtävillä verkkosivuillamme ja Lush Times-katalogissa."

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihanaa päivänjatkoa.:)