lauantai 28. toukokuuta 2016

OMASTA PAIDASTA TYTÖLLE MEKKO

Kuten tuossa "kuusi kuukautta ostolakossa"-postauksessani mainitsinkin, olen tehnyt joitakin hutiostoksia. Yksi oli neljän paidan paitapaketti joiden piti olla pienikokoisia... No, liian suuriksihan ne sitten paljastuivat. Rahallinen menetys ei ollut suuri ja osan paidoista sain jatkosijoitettua äidilleni, mutta yksi jäi kuitenkin nurkkiin virumaan.


Hetken suunnittelin pienentäväni sitä, mutten ollut kovin vakuuttunut taidoistani. Jonkin aikaa paitaa tuijoteltuani aivoissa loksahti. Leikkaamalla ja vähän ompelemalla saisin siitä täydellisen kesämekon esikoisellemme. Näin sitten teinkin.


Otin hihoista napit talteen ja ompelin ne nappirivin jatkoksi. Sen jälkeen, kun olin ensin ommellut yhden toisen paidan napit väärälle puolelle ja sitten vielä oikeallekkin puolelle... Tasasin helmaa ja kavesin hihansuita. Irrotin niskalapun ja käänsin vaatteen toisin päin. En koe v-aukkoa ainakaan meidän kolmevuotiaan jutuksi. Poistetuista hihoista leikkasin suikaleet hihansuihin. Ompelin ne käsin koska ompelukoneestani olisi enemmän hyötyä kaatopaikalla kuin yhtään minkään ompelussa.. Ei tuosta virheetöntä tullut, mutta kyllä tuolla hiekkalaatikolle painelee. :)

10 kommenttia:

  1. Ei vitsit, tosi hieno! Olipa nerokas keksintö ja vielä näin ihana väri.Näin näitä vaatteita pitäisi aina uudistaa, eikä heittää menenmään. Itse ompelen paljon ja neulon ja teen kaikkea käsillä ja pyrin myös neulomuksia purkamaan ja tekemään uusiksi. Aina ei vain huvita purkaminen, mutta jos langat ovat olleet arvokkaat, niin silloin siinä on ideaa. Viimeksi olen ommellut tyttärelle mekon ysiluokan tanssiaisiin.Tervetuloa kurkkaamaan minun blogini "kässäjuttuja" ja vähän muutakin! http://kristallikimara.blogspot.fi/2016/05/dancing-queen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:). Niinpä. Itsekkin olen purkanut pari neulosta, siksi kun vasta opettelen neulomaan niin en ole raaskinut hirveesti lankoja ostaa ku ei tiedä kauan into säilyy..:D pitääpä kurkata tuo tekemäsi mekko.:)

      Poista
  2. Onpas söpöinen mekko ja hyvä idea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihanaa päivänjatkoa.:)