torstai 16. kesäkuuta 2016

ALLE 20 EURON PARVEKE

Pitkästä aikaa, sadepäivän kunniaksi tämäkin blogi päivittyy. Tänään esittelen teille parvekkeemme. Tuo kesähuoneemme, on ollut pitkä projekti eikä vieläkään loppua näy. Pientä hienosäätöä se edelleen vaatii, kuten maalia kalusteisiin... Mutta "kaikki aikanaan" taitaa olla uusi mottoni, sen syrjäytetyn "kaikki mulle heti nyt, mielellään jo eilen" tilalle.


Emme asu missään hienostolukaalissa, mutta rakastuin tässä asunnossa lasitettuun parvekkeeseen ja lattioihin. Meillä kun ei ole sellaista koskaan ennen ollut.. Oksa haettiin lähimetsästä jo syksyn puolella. Kaikki muu pääsi paikoilleen kevään mittaan. Penkit ovat lavoja, pöytä entinen sohvapöytämme ja kaikki tekstiilit ja muut ovat kaapeistamme koluttuja. Kaupasta on haettu ainoastaan siemeniä ja kukkia. 




Kukkaruukkujen osalta piti käyttää kekseliäisyyttä, sillä aikoinaan karsin niiden määrää. Kasvien kodeiksi pääsikin mm. tuollaiset shampanjaämpärit, mitä lie ovat nimeltään. Sekä kaikki ruukut joita kaapeista löytyi. Myös toimettomana virunut muoviämpäri kiepautettiin pöytäliinaan.. 



Rahaa on palanut kukkiin noin seitsemän euroa ja siemeniin yksi euro. Näiden lisäksi rahaa tulee menemään vielä siihen maaliin, jonka ihan lähiaikoina saan kyllä rautakaupasta hakea, ettei lavat ihan heti pääse homehtumaan!

Nyt voisin koittaa kaivaa ompelukoneen kaapista ja
 surauttaa uudet tyynyliinat kulahtaneiden tilalle ilmettä kohentamaan. 
Rauhallista sadepäivää kaikille!:)


TÄÄLTÄ LÖYDÄT EDELLISEN POSTAUKSEN PARVEKKEESTAMME.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

IHONHOITOA DR HAUSCHKAN TUOTTEILLA


Arpaonni suosi ja voitin facebookin arvonnassa Dr Hauschkan tuotepaketin. Ensikosketukseni Hauschan tuotteisiin oli joskus teini-ikäisenä. Ostin tuolloin matkapakkauksen testiin ja pidin tuotteistakin, mutten kuitenkaan vakuuttunut tehosta. Olinhan tottunut synteettisten tuotteiden vaahtoavuuteen ja tietynlaiseen "vaikuttavuuden" tunteeseen, minkä ne jätti jälkeensä. Lisäksi käytin tuotteita väärin. Nyt valistuneempana käyttäjänä olen aivan myyty! Oma ongelmaihoni on rauhoittunut aivan silmissä heti tuotteiden aloituksesta lähtien.

Puhdistusemulsio

Meikinpoistoon. Oman kokemukseni mukaan poistaa kevyen meikin. Mineraalimeikin, luonnonkosmetiikka-tuotteet ja hyvin ohuen Lancomen meikkivoiteen. Paksumpaa synteettistä meikkipohjaa en ole tuotteen kanssa kokeillut. 

Puhdistusvoide

Käytän meikittöminä päivinä pelkiltään ja meikillisinä poistamisen jälkeen. Aamuin illoin painellaan iholle ja huuhdellaan pois.

Kasvovesi

Ehdoton lempparini! Tätä on kyllä vaikea päihittää. Jättää iholle ihanan raikkaan ja tasapainoisen olon. Tasoittaa myös hivenen kirjavuutta. Dr Hauschkan tuotteet ovat suunniteltu toimimaan ilman yövoidetta, jo näiden tuotteiden jälkeen iho tuntuu kosteutetulta!

Yöseerumi

Levitetään nimensä mukaisesti yöksi ihoa vahvistamaan. Tämä on uusi tuote sarjassa.


Kuvaa ei ole muokattu.

Perus arki ehostukseni:

Ohut kerros Dr hauchkan sävytetty päivävoidetta*. (*Saatu blogin kautta.)
Peitevoidetta arville ja muille "kauneusvirheille."
Sensai 38 ripsaria, sillä kaikki muut varisevat!
Ajoittain väriä kulmiin ja jotakin huuliin. (Kuvassa ei ole tehty kumpaakaan.)



Dr Hauschkan omilta sivuilta Löydät lisätietoa tuotteista. En hyödy klikkauksista. Tämä ei ole yhteistyöpostaus.




tiistai 7. kesäkuuta 2016

KIRPPISTELYN MONET KASVOT

Ekologinen vaate, on vaate, jota käytetään paljon eikä sitä pestä turhaan. Sen tuotanto ei ole kuluttanut kohtuuttomasti luonnonvaroja. Eettinen vaate on vaate, jonka valmistavat ihmiset ovat saaneet reilun korvauksen. Ompelijoiden oikeuksia ei olla poljettu.

Nykyvaateteollisuudella ei ole puhtaat jauhot pussissa. Tehtaita romahtaa, ompelijoita pidetään lukkojen takana, kiire ja vastuuttomuus vie heikoimmilta ihmisoikeudet, elinympäristön, rikkoo perheitä sekä pahimmillaan vie hengen. Kuluttajat ovat alkaneet kyseenalaistamaan kestämättömälle pohjalle rakennettua kuluttamista. Aina vain useampi on sitä mieltä, ettei hänen vaatteillaan ole niin kiire, että ompelijan pitäisi jättää lapsensa 14 tunniksi oman onnensa varaan tai vaihtoehtoisesti lähettää tätä sukulaisille maaseudulle ja näin ollen luopua hänestä kokonaan. Yhä useampi kuluttaja on myös sitä mieltä, ettei ole millään mittapuulla oikeutettua, länsimaisten yritysten ulkoistaa ympäristövahinkoja ulkomaille, seurauksena muun muuassa paikallisen ravinnon häviäminen ja elinkeinojen katoaminen.

Näille lumipalloefektin lailla kasvaville epäkohdille vastukseksi on kehitelty jos minkämoisia kampanjoita, yksi niistä on vuosi ilman uusia vaatteita- haaste, jonka remmin jatkoksi itsekkin tammikuussa hyppäsin. Haasteessa on tarkoitus vaatettaa itsensä second hadilla (lukuunottamatta alusvaatteita yms.) jo valmiiksi tavaraan hukkuvassa maailmassa. Ja mikäs siinä, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on kirpparia kirpparin perään. Myynnissäkin on niiden kuuluisien nukkavierujen sijaan tuotteita, joissa roikkuu vielä hintalaputkin niskassa.

Mutta herää kysymys, tuenko minä jonkun toisen kestämätöntä kulutusrallia, ostamalla häneltä ne viime sesongin tuotteet? Saako myyjä synninpäästön saadessaan tarpeettoman kiertoon, päästäkseen uudelleen täyttämään kaapit turhalla?

Hyvillä kirppareilla on hinnat kohdillaan. Itse käännän äkkiä selän, jos halvan hintatason ketjukaupan mekosta pyydetään kahtakymppiä. Alennusmyynneistä, joista tämäkin mekko mahdollisesti on, saa sen vieläkin halvemmalla. Esimerkiksi henkkamaukan hintataso on poljettu liian alas, mutta se, että maksaisin niistä kirpparilla "kovia summia" ei auta sillä ruohonjuuritasolla, jolla itse haluaisin muutoksen nähdä. Mutta kun taas tavaraa saa todella halpaan hintaan, ostetaan yli tarpeen. Kaapin uumenissa vanhentuva vaate ei ole ekologinen, vaikka käytetyn ostamisen suosiminen uutta tuotetta ympäristöystävällisempi valinta onkin.

Sitten päästään näihin hyväntekeväisyys kirppareihin. Esimerkiksi: Uff ja Fida. Kumpikin kerää varoja kehitysapua varten. Esimerkiksi Uff kerää lahjoitusvaatteita keltaisiin pönttöihinsä ja myy suurimman osan omissa myymälöissään Suomessa. Tuotot käytetään kehitysapuun sekä tietysti organisaation pyörittämiseen. Pienempi osa, ne huonommat vaatteet, lähetetään Afrikkaan, annetaan tukkumyyjille, jotka myyvät ne Afrikkalaisille vähittäismyyjille, jotka puolestaan myyvät vaatteet toreilla kuluttajille. Uffin tavoitteena on pidempiaikainen apu, eli he eivät vaateta alastonta, vaan aktivoivat. Varoista koulutetaan opettajia, tehdään kylähankkeita ja vaatteiden myyntikin luo työpaikkoja. Mutta samalla se koukuttaa, eikä vaihtoehtoja niinkään ole, kun oma vaateteollisuus on kuollutta ja koko vaatebisnes nojaa länsimaisten vaatelahjoitusten varaan.

Joitakin hyviä linkkejä:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2002/03/14/lahjoitusvaatteet-ovat-afrikassa-bisnesta

Varjopuolista huolimatta maltillinen kirppistely kuitenkin kannattaa. 
Osta tarpeeseen, älä turhaa. 
Käytetyn ostaminen uuden sijaan säästää luonnonvaroja. 
Toisella kerralla sitten asiaa boikotoinnista.

torstai 2. kesäkuuta 2016

PITSIÄ HELMAAN!


Ostin joulukuussa erään kauneusryhmän (josta sittemmin jättäydyin pois) innoittamana pari kuvan mukaista mekkoa. En jaksanut kokeilla vaatteita kaupassa, joten ostin yhden pari kokoa suurempana ja toisen omaa kokoa olevan. Suurempi yksilö paljastui mukavemmaksi päällä, kiitos pidemmän helman. Pitkään pohdin kuvassa olevan kohtaloa, en nimittäin ole puolen vuoden aikana sitä ulko-oven toisella puolen käyttänyt...

Sitten keksin saavani siitä aivan ihanan rantamekon. Hain kierrätyskeskuksesta rullan jonkun tekemää pitsinauhaa parilla eurolla. Ompelin sen käsin helmaan. Näin yksinkertaisesti sai topin näköinen trikoomekko uuden ilmeen!

Nyt painun pakkaamaan rantakamppeita kasaan, jotta päästään kahden vesihirmun kanssa rannalle telmimään. Nautinnollisia kesäpäiviä sinne ruutujen taakse.:)