sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

KOLMAS LAPSI

Instagramissa minua seuraavat ovatkin jo huomanneet, että olen raskaana. Iloiseksi yllätykseksi odotan kolmatta vauvaa. Toive kolmannesta meillä olikin, mutta emme ajateet sen aika olevan näin pian. Minun piti saada koulu tässä välissä päätökseen ja antaa elimistönikin levähtää, mutta elämä ei aina ole kovin kiinnostunut suunnitelmistani. Ja itseasiassa ihan hyvä niin.

Olin tässä vielä hetki sitten äärimmäisen väsynyt. Lasten lisäksi en hoitanut kuin pyykkihuollon, vaikka senkin vasta sitten, kun pyykit kasautuivat vaarallisen korkeiksi pinoiksi. Mies hoiti kokkaamiset ja koti oli luvan kanssa varsinainen täystuho. Oli vain yksinkertaisesti pakko alisuorittaa kaikki muu, kuin lastenhoito. 

Ostolakkonikin koki päätöksen. Uhkaavaa vauhtia kasvavaa vatsaani oli hankala peitellä vanhoilla vaatteilla, jotka muuttuivat hyvin äkkiä nakinkuoriksi. Lisäksi raskauden myötä koin ihan fyysistä huonoa oloa tietyistä vaatteista, joten pakkasin kaikki epämieluisat surutta uff:in laatikkoon ja marssin kauppaan. Heti tuli parempi olo. 

Lasta odotamme syntyväksi alkuvuodesta, kahden vuoden ikäerolla edelliseen. Ensi kuussa palaan koulunpenkille ja hyvin pian starttaa lasten päiväkotiin tutustuminen. Tänään on virallisesti viiminen päiväni kotiäitinä. 

Olen tässä pohtinut blogini jatkoa. Täällä on ollut todella hiljaista, lähinnä tuon väsymyksen ja salaamisen vuoksi. Lakko jolle blogi perustuu, on lopetettu. Hetken mietin lopettamista, mutten aio lopettaa. Blogi kuitenkin lähtee etsimään uutta suuntaa. Ekologisuus tulee varmasti olemaan jollain muotoa mukana, muttei niin massiivisena, kun lakkoakaan ei enää ole. Lapsi- ja perhejuttujakin tulee, muttei kuitenkaan siinä mittakaavassa, kuin varsinaisessa perheblogissa. Eli kai sitä aika näyttää mihin suuntaan mennään.:)


torstai 21. heinäkuuta 2016

LÄHES KOKO PERHE YLTÄPÄÄLTÄ SECOND HANDISSA

Yöpuku eurolla kierrätyskeskuksesta keväällä. Kuosi oli vain niin suloinen  etten voinut sitä ohittaa. Saman tyyliisissä puvuissa tuli itsekkin nukuttua 90-luvulla.

Tein viikonloppuna pienen kirpparikierroksen lasten kanssa. Kävimme Kumpulassa sijaitsevassa Vekarakirppiksessä ja ilmeisesti verrattain uudessa Fall in green:issä Viikissä.

Lace Belgium mekko 2€ ja hattu 1,5€. Eivät kovin edustavia kuvassa, mutta näistä tulee varmasti kuvamateriaalia vielä. /Vekarakirppis

Vekarakirppis on meille entuudestaankin jo hyvin tuttu. Plussaa paikka saa hyvästä tarjonnasta. Hyvän maineen omaavalta kirpparilta on tullut ehkä kerran lähdettyä tyhjin käsin. Pöytiä on niin paljon että kiskurihintaiset ja lumput on helppo ohittaa seuraavaan. Miinusta annan leikkipaikasta. Kiva että sellainen on, mutta näkyvyys sinne on pöytien väliltä huono. Lisäksi ahtailta ruuhkaisilta käytäviltä on hankala lähteä leikkipaikalta karkaavan taaperon perään. Toinen hyvin iso miinus on, että joidenkin asiakkaiden sallitaan kiertää samoja ahtaita käytäviä vaunujen kera. Niiden emmaljungien ohi kun ei sitten pääse mitenkään päin.

T-paita 2€. Paidassa oli pienen pieni reikä, jonka ompelin umpeen. Paita olisi jäänyt rekkiin, mutta esikoisen oli saatava myös jotakin. Tavallisesti en maksaisi 2 euroa paikattavasta ja käytetystä tuotteesta. /Fall in green

Fall in greenissä kävimme ensimmäistä kertaa. Kirppis toimii niin, että myyjät vievät hinnoitellut tuotteet myyntiin, jotka myyjä asettelee koottain esiin. Paikka oli pienehkö, mutta hyvällä paikalla. Leikkipaikasta plussaa, sinne näki ja pääsi ongelmitta, eikä kenkiäkään tarvinnut riisua. Minä hölmönä painelin sisään kadunpuolelta, jolloin vastassa oli portaat. Pihanpuolelta on esteetön kulku ja rattaillekkin tilaa. Tällä kirpparilla oli myyjät erittäin hintatietoisia. Newbien hihattomasta tunikasta pyydettiin 12 euroa, ei yllättävää, mutta itse jätän vastaavat ostamatta. Sen tunikan kun saisi kaupasta uutena pari euroa kalliimmalla... Merkkivaatehirmuille tiedoksi, että tuolla oli Minirodinia oma rekillinen. Perusvaatetta löytyi hyväkuntoisena tällä kertaa lähinnä pikkuvauvalle. Hyviä kenkiä kylläkin oli hyllyllinen. Nappasinkin sieltä mukaamme ensimmäiset käytetyt kengät ikinä nuoremmallemme.

Minillemme syksyksi kyläilykengät. Timberlandin nahkakengät 5€. /Fall in green

Kumpulasta Viikkiin ja toisin päin pääsee oikein kätevästi bussilla (ainakin numeroilla 77, 75 ja monilla muilla seiska-alkuisilla kolminumeroisilla, jotka kannattaa reittioppaasta kurkata.) Kolmen pysäkin välin (meno- ja jäämispysäkki mukaan luettuna) kulki parissa minuutissa.


Päivän rennoksi asukseni valikoitui itsellekkin varsinaista toisen käden tuotetta. Farkut ovat miehen kaapista ja paita siskolta.


En pysty jostakin syystä kommenttoida blogiani. Olen pahoillani, että kommentteihin vastaaminen viivästyy. Luen niitä kuitenkin ilolla ja pyrin ratkaisemaan asian mahdollisimman pian! :)


lauantai 16. heinäkuuta 2016

KÖYHÄT VANHEMMAT = ELÄMYKSETÖN KESÄ

Eräänä iltana tässä lasten mentyä nukkumaan ja miehen paiskiessa töitä, tylsistyin kotisohvalla ja eksyin lukemaan surullisen kuuluisan keskustelupalstan keskustelua siitä, kuinka aloittajan tuttava on epäonnistunut äitinä vain siksi, koska ei aio viedä lapsiaan tänä kesänä ulkomaan reissulle.

Herää kysymys missä välissä äitiyttä on ruvettu mittaamaan lentopisteillä? Miksi juuri äidit voivat niin huonosti, että toisia pitää nimimerkin suojissa kuristaa bittiverkkoon? Seuraava kommentoi kuinka kauheaa oli lapsuudessa vastata kesänsä kulumisesta koulussa, (johon ei kuulunut mitään sen kummempaa), sen jälkeen, kun edellinen oli kertonut Kanarian matkastaan. Kolmas hämmästelee miksi köyhät kehtaavat lisääntyä - jatkaa häpeää lapsilleen. Mieleen ei tule kellään, ettei ehkä kaikki edes pidä reissaamisesta.

Minä olen 90-luvun lamalapsi. Äitini oli nuori yksinhuoltaja, hän sai minut vielä nuorempana kuin itse sain esikoiseni. Myöhemmin sain myös veljen ja vasta tämän jälkeen äitini lähti opiskelemaan. Minä menin ulkopuoliseen hoitoon vasta esikouluiässä. Sanomattakin selvää ettei meillä rahalla mällätty. Kaikki meni mitä tuli, vaikken sitä vielä lapsena tiennytkään. Ala-aste iässä aloimme käymään satunnaisilla risteilyillä. Koko lapsuuteni ainoa "oikea" matka lähiperheeni kanssa oli viikon visiitti Ruotsissa, aikana jolloin äitini oli jo työelämässä. En ole koskaan istunut äitini kanssa lentokoneen kyydissä. Mutta sain kokea pitkän ja "vapaan" lapsuuden. Sain istua auton takapenkillä kattoon saakka ulottuvan kassikeon erottavan meidät sisarukset toisistamme huristaessamme mökkitietä. Sain polkea monet kerrat luonnonhelmaan pyöräretkelle. Saimme viettää kaiket päivät pihapiirimme lapsilaumassa. Se silloinen tyttönelikko on edelleen väleissä, yksi heistä on jopa lasteni täti.

Oliko minulla huono lapsuus? 

Siinä lapsuudessa syötiin marjoja puskista (ehkä joskus luvattakin), pelattiin kymmentä tikkua laudalla aamusta iltaan vähintään kymmenpäisessä lapsikatraassa, jossa ikähaitari vaihteli aina nelivuotiaasta neljätoistavuotiaaseen. Pihatalkoisiin osallistui koko pihan väki ja ominluvin viljelimme vuokrataloyhtiön pihassa omaa palstaa sen nykyisen tädin kanssa. Mökillä ihmeteltiin naapurin yksityistallilla heppoja, koskaan kysymättä lupaa saako edes tulla. Uitiin lähimmällä rannalla, jonne piti ensin polkea ainakin kilometri. Käytiin lounaalla puistossa ja pihareviiriä jatkettiin lähimetsään. Taiteiltiin läheisen ojan savesta, tehtiin puskiin majoja ja toisella mökillä juoksenneltiin radiopuhelimet kädessä rantakalliolla.

Joissain asioissa olen kulkenut äitini jalanjälkiä. Olin nuori morsian ja olen näyttänyt vihreää perheen perustamiselle ennen opintojani. Se on ihan yhtä oikea tapa elää kuin päinvastainenkin. Raha ei ole synonyymi onnelle, eikä mikään ole pahempaa kuin mielen köyhyys. Ehkä se äitien sotakin päättyisi, jos emme jättäisi ainaista kilpailua perinnöksi pienokaisillemme?




perjantai 15. heinäkuuta 2016

KUULUMISIA

Kuukauden ja vähän päälle olen pakoillut postailua. Kun ennen kirjauduin blogiini useita kertoja päivässä, nykyisin lukemat ovat jääneet yhteen kertaan viikossa parissa. Koko blogi on tuottanut tuskaa ja ahdistusta. Vaikken tänne mitään kovin henkilökohtaista jaa, on tuntunut että joku näkee liian syvälle ja liikaa. Ideoita riittää, mutta kirjoittaminen ei suju. Uutta kameraakaan ei ole huvittanut pahemmin käyttää. Mutta kuitenkin lopettaminen kauhistuttaa vielä enemmän, sillä tiedän tämän olevan ohimenevä vaihe. Elämässäni on tapahtumassa suuria käänteitä joista osa ehkä vähän pelottaakin.

Yksi suurimmista muutoksista on koulun jatkaminen. Lähes nelivuotinen kotiäidinarkeni päättyy ja lapseni aloittavat päiväkodin. Toisaalta äärettömän haikeaa, mutta kyllä sitä kieltämättä hieman odottaa jo pääsevänsä tekemään jotakin omaakin. Kahden pienen lapsen äidille sitä omaa aikaa ei vain kovin paljoa jää. Tulevan arjen sujuminen kuitenkin jännittää. Vihaan yli kaiken sellaista paikasta a paikkaan b säntäämistä. Ylipäätään liian aikataulutettua elämää. Vaikka jonkin sortin rytminatsi olenkin, olen pitänyt kiinni tietynlaisesta verkkaisuudesta. Siitä ettei kaikkea suunnitella etukäteen, mennään ja ollaan fiiliksellä. Ei buukata päiviä tai viikkoja täyteen. Että saapi nähdä mitä se syksy tuo tullessaan.


Näistä viime hetkistä on koitettu ottaa kaikki ilo irti. Ollaan tämän kesän aikana käyty mm. Lintsillä, Korkeasaaressa, Suomenlinnassa, puistoissa, rannoilla, ihmetelty metsiä ja torielämää, käyty Kaupungin museon lastenkaupungissa, Fallkullassa, mustikkametsässä, pyöräilemässä ja ennen kaikkea leikitty naapurien lasten kanssa kotipihassa. Syöty kilokaupalla marjoja ja herneitä. Katseltu sadepäivinä Frozenia ja väritetty kangasväreillä kesäkassia.

Lakkoni on pitänyt. Mitä nyt erehdyin tekemään yhden hutiostoksen kirppiksellä, sen jälkeen ei ole kirppistely taas inspiroinut. Lastenvaatekirpparille joudun kyllä piakkoin suuntaamaan. Tein tänään inventaarion meidän kaikkien tyttöjen kaappeihin ja pientä täydennystä lapset tarvitsevat ja osan osalta, kuten vaikka kuravaatteiden, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ensin kirpparin tarjonta. Omastakin kaapista sai lähteä taas iso läjä lahjoitukseen. Vihdoin uskalsin poistaa kovalla kädellä kaiken "ihan kivan" joka ei mallin tai värin puolesta imarrellut minua. Ja vaatteet, jotka eivät vain tunnu hyviltä, saivat lopullisen porttikiellon kaappiini. 





torstai 7. heinäkuuta 2016

MITÄ PÄIVÄKOTIIN TARVITAAN?

Blogi on ollut suunnittelemattomalla kesälomalla jonkin aikaa. Elämäämme on tulossa suuria muutoksia, siksi blogi on saanut jäädä taka-alalle. Minulla alkoi juuri viiminen kuukausi kotiäitinä. Syksyllä palaan koulunpenkille ja lapset aloittavat päivähoidon, siksi näin tarpeelliseksi tehdä hieman listaa tarpeista päiväkodin aloitusta ajatellen. 



Ulkovaatteet


Sään mukaiset, oikeaa mitoitusta olevat ulkotamineet on oltava. Ehkä jopa kaksin kappalein, jotta pesupäivän yllättäessä ei tarvitse pähkäillä aamukiireessä mitä käyttää hätävarahaalarina..

Sisävaatteet (+varavaatteet)

Lapsen päälle tulee pukea aamulla vaatteet, joilla on hyvä liikkua. Äidin ei tarvitse nähdä punaista, prinsessan voi pukea hörhelömekkoon, kunhan mekolla saa ja voi leikkiä eikä päiväateria rinnuksilla haittaa. Mikä tärkeintä, sisävaatteiden on tunnuttava hyvältä myös ulkokamppeiden alla.

Sään mukaiset asusteet

  • Hattu
  • Hanskat  
  • Kauluri
  • Villasukat

Kengät



Aamulla jalkaan laitetaan säänmukaiset kengät!

Sadevaatteet ja saappaat

Päiväkodissa ei jäädä sisälle nyhjäämään, jos ulkona hieman ropisee ja Suomen syksyn tuntien sitä ropinaa tulee joka toinen päivä...

Jumppapussi + liikuntaan sopivat vermeet 


Unilelu

Tossut


(+ Kesäaikaan: juomapullo, hellehattu ja aurinkorasva)



Muistathan nimikoinnin!


Ostoslista:
 kumisaappaat (vanhemmalle)
kuravaatteet (pienemmälle)
välikausitakki (vanhemmalle)
toppatakki (vanhemmalle)
syyskengät (molemmille(?))
talvikengät (molemmille(?))