torstai 7. heinäkuuta 2016

MITÄ PÄIVÄKOTIIN TARVITAAN?

Blogi on ollut suunnittelemattomalla kesälomalla jonkin aikaa. Elämäämme on tulossa suuria muutoksia, siksi blogi on saanut jäädä taka-alalle. Minulla alkoi juuri viiminen kuukausi kotiäitinä. Syksyllä palaan koulunpenkille ja lapset aloittavat päivähoidon, siksi näin tarpeelliseksi tehdä hieman listaa tarpeista päiväkodin aloitusta ajatellen. 



Ulkovaatteet


Sään mukaiset, oikeaa mitoitusta olevat ulkotamineet on oltava. Ehkä jopa kaksin kappalein, jotta pesupäivän yllättäessä ei tarvitse pähkäillä aamukiireessä mitä käyttää hätävarahaalarina..

Sisävaatteet (+varavaatteet)

Lapsen päälle tulee pukea aamulla vaatteet, joilla on hyvä liikkua. Äidin ei tarvitse nähdä punaista, prinsessan voi pukea hörhelömekkoon, kunhan mekolla saa ja voi leikkiä eikä päiväateria rinnuksilla haittaa. Mikä tärkeintä, sisävaatteiden on tunnuttava hyvältä myös ulkokamppeiden alla.

Sään mukaiset asusteet

  • Hattu
  • Hanskat  
  • Kauluri
  • Villasukat

Kengät



Aamulla jalkaan laitetaan säänmukaiset kengät!

Sadevaatteet ja saappaat

Päiväkodissa ei jäädä sisälle nyhjäämään, jos ulkona hieman ropisee ja Suomen syksyn tuntien sitä ropinaa tulee joka toinen päivä...

Jumppapussi + liikuntaan sopivat vermeet 


Unilelu

Tossut


(+ Kesäaikaan: juomapullo, hellehattu ja aurinkorasva)



Muistathan nimikoinnin!


Ostoslista:
 kumisaappaat (vanhemmalle)
kuravaatteet (pienemmälle)
välikausitakki (vanhemmalle)
toppatakki (vanhemmalle)
syyskengät (molemmille(?))
talvikengät (molemmille(?))

2 kommenttia:

  1. Jonkun excel-taulukon tuo päiväkotiin tarvittavien tarvikkeiden lista melkein vaatii... Neljä vuodenaikaa, neljät eri vaatteet, kaksi eri kokoa (niin meillä kuin ilmeisesti teilläkin), varavaatteet jne. Sitä sitten kun koittaa jotenkin päässään pitää kasassa asioita, että mitä nyt on kaapissa ja mitä vielä tarvitaan niin on aika lähellä ollut oikeasti laatia se excel-lista, sisältäen lisäsarakkeen siitä mitä tarvitaan kohta kun lapsi kasvaa ulos jostain koosta. Vielä en ole onnistunut olemaan niin tehokas, mutta on nuo kuivina kestäneet. Kiva vain oli talvella kun molempien lasten rukkaset katosi päiväkodissa samana päivänä (sattumaa tuskin) ja käyttöön piti ottaa vararukkaset. Ihan hyvä, että niitä oli, mutta olivat vähän enemmän käytössä olleet, ei niin lämpimät, ei niin vedenpitävät, että hankalaksi meinasi mennä. Meillä ei edes ole kauppaa ihan lähellä enkä julkisilla kulkemisen takia ehtinyt kaupungissakaan kauppaan joten kiitos hänelle joka rukkaset nappasi (näin uskon käyneen, ei kaksi paria rukkasia voi hävitä vahingossa talvipakkasilla). Osta siis suosiolla rukkasia kahdet samanlaiset niin pääset paljon helpommalla. :D Toinen asia on kurahousut, en ole vielä löytänyt sellaisia jotka kestäisi päiväkodin pihassa konttaamisen ja viimeisimmät teinkin itse kun kaupan kesti yhden käyttäkerran verran. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!:) Tuo exel-taulukko onkin hyvä vinkki. Ikävä juttu tuo hanskojen katoaminen:/.

      T. Camilla

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihanaa päivänjatkoa.:)