perjantai 21. huhtikuuta 2017

FLASHBACK YLÄASTEELLE

Tässä taannoin kuulin ohimennen alepan käytävällä kahden keski-ikäisen miehen turinat nuorten vääränlaisesta pukeutumisesta. Kotimatka kuluikin sitten kestohymyssä paistatellessa, muistellen teini-iän trendejä. Nimittäin pakon edessä myönnän, että ne nykypäivän paljaat nilkat taitavat jäädä pahasti alakynteen naurettavuudesta kisatessa....

15-vuotias Camilla, pukeutui, kuten tuohon aikaan enimmistö tytöistä. "Pissikseksi", jolla oli vesirajaan yltävä kulutettu zaran farkkuhame. Talvipakkasella kaverina oli 20-denin ihonväriset sukkahousut ja kesähelteellä (kiitos muodin muuttumisen) mustat sukkahousukangasleggarit. Toppatakit sekä hupparit olivat napapaita mallia, mutta topit ja neuleet venyivät miltein puoleenreiteen. Kaulassa roikkui asussa kuin asussa valkoiset metrin mittaiset helmet, joita sai hm:stä seitsemällä eurolla. Tyylikkäimmillä oli helmet kaikissa sateenkaaren väreissä. Olalla roikkui äidiltä varastettu longchamp ja kaulassa samalta henkilöltä anastettu burberryn kaulahuivi (omista ei uskallettu edes haaveilla.)

Kuvia on onneksi hyvin maltillisesti ja ne pahimmat (kuvatunlaiset) hautautuivat rikki menneen koneen mukana. Sitä saakin olla kiitollisimmista kiitollisin, ettei some ollut olemassa siinä mittakaavassa mitä se tänä päivänä on, eikä kännykkäkameroiden pikselimössö-tuotoskista saaneet selvää pahimmat nörtitkään.

Ripsiin sudittiin väriä enemmän kuin ne jaksoivat kantaa. Iho voideltiin sillä meikkivoiteella jota sattui olemaan, viis siitä jos se ei ollut niin yksyhteen kaulan sävyn kanssa. Koko komeus puuteroitiin huulia myöten niin, että hien piti olla aika terästettyä, jos se aikoi päästä siitä kaikesta läpi. Silmät ympyröitiin valkoisella kuin pandat ikään ja ripsityveen vedettiin rajaukset eyelinerilla.

Hius oli muuttunut kuminauhaksi ahkeran kotiblondauksen myötä, eikä sen kohentamiseen sunsilkit riittäneet. Jalassa oli loaferit tai muut säähän sopimattomat kesäkengät. Välillä sitä miettii miten kummassa sitä on voinut selvitä näinkin hedelmällisenä, kun kuvatunlaisissa asuissa tuli notkuttua ulkoilmassa jokin tovi..

Mutta kyllä se aika tekee kunkin kohdalla tehtävänsä. Tuskin nämäkään miehet ovat pariakymmentä vuotta samoissa verkkareissa viettäneet ja kyllä ne -30 asteiset kelit miellyttävimmiltä tuntuvat metrinmittaisten jälkeläisten kanssa mätsäävissä toppavermeissä, kuin niukassa roiskeläpässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ihanaa päivänjatkoa.:)