maanantai 12. kesäkuuta 2017

TURVALLISESTI AURINGOSSA

Nyt kesän kynnyksellä on hyvä muistaa, että pitkäaaltoiset uva-säteet aiheuttavat ihon ennenaikaista vanhenemista, kun taas lyhytaaltoiset uvb-säteet saavat ihon palamaan. Syöpä syntyy, kun soluun kertyy vuosien mittaan riittävä määrä mutaatioita. Mitä nuorempana altistus alkaa, sitä enemmän mutaatioita soluihin kertyy. Lasten solut ovat aikuisten soluja herkempiä vaurioille ja lapsen ihon palamista pidetään voimakkaana altistuksena ihosyövälle.

UV-filttereitä, eli aineita jotka toimivat suojana aurinkovoiteissa, on kemiallisia sekä fysikaalisia. Fysikaalinen suoja (esim. titaanioksidi tai sinkkioksidi) toimii iholla peilin tavoin heijastaen säteen iholta pois. Kemiallisessa suojassa säde kulkee filtterin läpi iholle muuttuen harmittomaksi. Fysikaalisen suojan haittapuoli on valkoinen muumi-iho. Perinteiset kemialliset suojat puolestaan levittyvät paremmin, mutta niiden uv-filtterit aiheuttavat mm. ympäristöhaittoja kuten esimerkiksi himmentävät National Geographicin mukaan korallien sävyä.

Pelkkä aurinkovoide ei suojaa melanoomalta. Altistukseen vaikuttaa myös perintötekijät, ihonväri, aurinkokäyttäytyminen sekä aurinkovoiteen oikeaoppinen käyttö. Tutkimusten mukaan aurinkovoiteita ei käytetä tarpeeksi paksulti (kasvoille n. 1tl ja vartalolle n. 6tl), joten luvattu kerroin jää noin kolmasosaan. Suojakerroin tarkoittaa aikaa, kuinka monta kertaa pidempään iho kestää palamatta auringossa verrattuna suojaamattomaan ihoon. Esimerkiksi 25 kertaisella suojakertoimella iho kestää 25 kertaa henkilökohtaisen suoja-ajan, joka on suomalaisilla useimmiten 10-30 minuuttia. Aurinkovoidetta tulee lisätä parin tunnin välein sekä aina uimisen jälkeen. Kosteus- ja meikkivoiteiden uv-suojat eivät riitä voimakkaassa altistuksessa.

Yliopiston apteekki ei suosittele alle kaksi vuotiaille aurinkovoiteita lainkaan. Vanhemmille lapsille he suosittelevat nimenomaan fysikaalista suojaa. Tarkkaa syytä apteekin ikäraja suositukselle en tiedä, mutta olisiko syynä, että ohuen ihon läpi imeytyy kemikaalit helposti. Pikainen vilkaisu paljastaakin, suuren osan kyseisen apteekin lastenvoiteiteista sisältävän niin fysikaalisen kuin kemikaalisen suojan...

Viime kesänä ostin Biosolisin lasten aurinkovoiteen suojakertoimella 50 (n. 30€). Ihan hyvä tuote oli, eikä muistaakseni kärvennytty Sardinian rannoillakaan. Tänä vuonna reissuun lähdetään vasta marraskuun synkkyydessä, joten Suomen kesään riittänee keskitason suoja, jonka luotamme Lavera sun spraylle (n. 20e). Kuten linkistä näkyy, kaikki Laveran aurinkovoiteet käyvät niin aikuisille, lapsille ja jopa vauvojen herkälle iholle.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ihanaa päivänjatkoa.:)